Esittely


                                                                           

                                                                                                
                                   
 

Hei, olen Asta Pohjonen-Aittonen. Asumme Vilppulassa Heinämäentiellä, keskustan ulkopuolella, vanhassa omakotitalossa, jossa on suuri aidattu piha.
Perheeseeni kuuluu mieheni Jari ja tietenkin Kultaisianoutajia.

 Harrastuksia meillä on Koiranäyttelyissä käyminen, Jari kouluttaa noutojuttuja, Käy kokeissa koiriemme kanssa.
Asuntoautolla matkailu (koirat mukana tietenkin)
Jari harrastaa linnustusta ja hirvestystä.
Ralliurheilu kiinnostaa myös,  ja tietenkin koirat ovat joka paikassa mukana, joten koirillemme on myös pärinä kovin tuttua ja uskokaa, ne nauttivat siitäkin :)
Jari suoritti Suomen Noutajakoirajärjestön NOU/NOME Koulutusohjaajakurssin 8.10-23.
Historia:
Eläinrakkaus oli minulla jo syntyessäni, pienenä vein kaikki irtokissat ja -koirat kotiini. Ulkoilutin Kiinanpalatsikoirasta Collieen nuorena Jyväskylässä. Ensimmäinen koirani oli Saksanpaimenkoira ”Anu” Akurata. Se nukkui pois kun Susanna oli vauva.
Pitkäkarvainen Blue Merle Collienarttu Oskarinhovin Elena ostettiin Virroilta Vaulasilta 26.2.1989. ”Ellun” kanssa harrastin jälkeä ja 23.9-90 saimme ensimmäisistä kisoista ALO JÄLKI 3. Ellusta tuli verovapaa. Tokokisoista 6.8-92 ALO 3.
Ellu teki Kennelimme A ja B-pentueet.
Oskarinhovin Ida Isabell, tricolor, pkcollienarttu oli seuraava koiramme. ”Isa” muutti myöhemmin Vilokkisille ja eli pitkän hyvän elämän heillä.

Sitten Vaulasilta tuli meille Kultainennoutaja narttupentu Oskarinhovin Baloney Blond s.24.2.1992. ”Blondin” piti tulla vain käymään meillä, mutta kuinka kävikään, lihava lyhytjalkainen loppakorva sulatti sydämet ja jäi sijoitukseen meille, Blondi oli tumma, iso ja uskomaton sorsakoira, sitä ei tarvinnut edes opettaa, se osasi luonnostaan kaiken, aivan uskomaton kultsu!!!! Näyttelyissä käytiin, Blondi oli tosi kaunis ja hyvä, mutta olisi pitänyt pestä se 90 asteisessa pyykissä, kun oli ison uroksen kokoinen. Blondi teki 10 pentua Vaulasille -94, niistä Oskarinhovin Bubblin Elysee ”Nana” tuli vuorostaan sijoitukseen, joten kultsukuume oli vain kasvanut.
Croisantin Dalwhinnie on "esiäiti" nykyisille nartuillemme, polvesta toiseen. Isael Emergencyn jälkeläisiä polvesta toiseen nyt.


Kennelnimen saimme 3.12-92. Kasvattajasitoumuksen teimme 18.09.2002
Paljosta kasvattamiseen liittyvästä tiedosta ja taidosta kiitän Oskarinhovin kenneliä. Teimme kaikkea mahdollista näyttelyreissuista,  terveystutkimuksista, astutuksista ja synnytyksistä lähtien heidän kanssaan, valtavat tietovarastot myös tarttuivat heiltä.

Välissä meillä on ollut myös muun rotuisia koiria (Katalonianpaimenkoira FIN MVA Boniton Greta, Walesinspringerspanieli, Harmaa norjanhirvikoira ym.)
Nyt elämme vain kultaisillenoutajille, ne sopivat hyvin Karavaanarielämään. Sekä lastenlasten kavereiksi.

Takaisin pääsivulle